Sokerointi

 

Sokerointi on luonnollinen ja iholle hellävärainen tapa poistaa häiritseviä ihokarvoja kaikkialta kehosta. Sokeroinnissa karvat poistetaan karvan kasvusuunnan mukaisesti, minkä vuoksi karvat eivät katkeile vaan lähtevät tarkasti aivan juurineen. Sokeroinnilla voidaan saada pois myös lyhimmätkin karvat. Tämän vuoksi iho pysyy karvattomana jopa useita viikkoja. Säännöllisellä sokeroinnilla saadaan vähennettyä karvan kasvua ja kasvava karva on aiempaa hennompaa. Suositeltu hoitoväli on alueesta ja karvan kasvunopeudesta riippuen noin 3-8 viikkoa. Sokerointi myös poistaa iholta kuollutta ihosolukkoa eli saat samalla tehokkaan ihon kuorinnan.

Sokerointi on palveluistani suosituin ja vuosien varrella noussut myös omaksi suosikikseni.

 

Ohjeita sokerointiin tulijalle:

  • Sokerointiin tullessa karvojen tarvitsee olla vain noin 3mm pitkiä, lyhyempikin karva saattaa lähteä.
  • Sokerointiin kannattaa tulla väljissä mukavissa vaatteissa.
  • Sokeroitavan alueen kuorintaa tulisi välttää noin viikko ennen sokerointia.
  • Älä rasvaa sokeroitavan alueen ihoa samana päivänä kun olet tulossa sokerointiin.
  • Sokeroinnin jälkeen kannattaa välttää auringonottoa, runsasta hikoilua, kloorivettä, hajustettuja vartalovoiteita sokeroidulla alueella sekä ihon kuorintaa noin 1 vuorokausi.

 

Sokerointi on suosittua myös miesten keskuudessa. Miesten eniten suosimia sokeroitavia alueita ovat selkä, rinta, brasilialainen ja kainalot.

 

Haaveiletko brasilialaisesta sokeroinnista mutta ensimmäinen kerta jännittää?

Moni miettii brassisokerointiin tuloa, mutta epäröi. Saattaa ujostuttaa tai mietityttää kuinka kipeää se tekee. Meillä tehdään brasseja päivittäin, joten tekniikka on harjaantunut ja tämän vuoksi sokerointi on mahdollisimman kivutonta. Ensimmäinen kerta on usein hieman epämiellyttävä, mutta lopputulos palkitsee. Ja toinen kerta on jo paljon helpompi!

Hoidon aluksi iho puhdistetaan desinfiointiaineella ja iholle levitetään ihopuuteria ehkäisemään sokerin tarttuminen herkkään ihoon. Ennen varsinaista sokerointia keskustellaan yhdessä toivotusta lopputuloksesta, otetaanko kaikki pois vai jätetäänkö osa karvoista. Sokerointi aloitetaan ulkoa sisäänpäin, joten sokeroinnin voi keskeyttää missä tahansa vaiheessa, jos siltä tuntuu. Etuosan karvat poistetaan niin että sokeroitavan puolen jalka lepää koukussa petiä vasten ja toinen jalka saa olla rennosti suorana. Pakaran puolelta karvat poistetaan kylkiasennossa. Ei siis tarvitse murehtia sitä joutuuko olemaan epämiellyttävässä asennossa.  Lopuksi iho rasvataan rauhoittavalla voiteella.

Hoitohuoneen ovi on aina lukossa, joten ei tarvitse myöskään olla huolissaan siitä että joku tulisi sisään kesken sokeroinnin. Mikäli Sinulla on kysyttävää sokeroinnista, ota rohkeasti yhteyttä.

 

 

Katso sokerointien hinnat täältä.